Siirry pääsisältöön

Haussa pokkarikamera

Heippa! Anteeksi hiljaisuudesta, ei vaan ole yksinkertaisesti ollut mitään kirjoitettavaa (tai ennemmin näytettävää). Töitä on ollut ihan mukavasti, iltaisin on luettu pääsykokeisiin. Sunnuntaina oli kuitenkin normaalista viikonlopusta poiketen kahdet sukulaissynttärit. Rakkaat isoisoäitini ja serkkuni täyttivät vuosia. Mutta, jottei nyt hirveästi eksyttäisi aiheesta, niin mulla on teille kysymys. Mulla on haussa Canon EOS 550D -järkkärini kaveriksi jokin pienempi pokkarikamera. Oon aina pitänyt kuvaamisesta ja oon bloginkin myötä yrittänyt kuvailla mahdollisimman paljon, mutta oon sen verran perfektionisti, ettei iPhone vitoseni kameran laatu miellytä mun silmää sitten yhtään. Varsinkin Australiaan lähdettyäni haluan, että mulla on pienempi kamera, joka voisi olla kokoajan mukana, jotten vaan missaisi täydellisiä kuvaushetkiä. Kun en jaksa kantaa painavaa järkkäriäni paikasta toiseen montaa tuntia (en ymmärrä miten oon ennen jaksanut)
Oon aika avoin kaikille ehdotuksille, budjettina on noin 300-400e. En edes harkitse ostavani 100-200e maksavia pokkareita, koska nykyään puhelimilla saa samanlaatuisia kuvia, eivätkä ne tosiaan miellytä tarpeeksi mun silmää. Onko sulla sopiva pokkari mielessä? Kerro siitä!
Tähän mennessä oon selaillut Olympuksen, Sonyn ja Canonin pokkareita. Yksi mikä on tällä hetkellä juurtunut mieleeni on Olympuksen SH-1 -pokkari. Jos joku siellä ruudun toisella puolella omistaa kyseisen pokkarin, olisin erittäin kiitollinen lukiessani kokemuksiasi kyseisestä vehkeestä!


 photo olympussh1_zpsrytftnyb.jpg
Mukavaa keskiviikkoiltaa, mä siirryn sohvalle katsomaan Temptation Islandia! (nonni, nyt sekin on myönnetty).

Eveliina

Kommentit

  1. Canon EOS M on rakkautta. Hyvä kuvanlaatu, kevyt, pieni, helppo käyttää. Mulla oli joskus joku olympyksen PEN, mutta niien kanssa en tullu sitte yhtään toimeen, tosta SH-1 en oo koskaan tosin kuullutkaan :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valose...

Onnellisuuden huipentuma

Heippa kaikki! Muistatteko, kun kerroin blogini siirtyneen Onniblogit-blogiportaaliin? Päätettiin blogiportaalin porukalla tekevämme yhteistyöpostauksen, jossa bloggaajamme kertovat kuinka kokee onnen tunteen ja mitä se omalla kohdalla tarkoittaa. Mulle aihe on erittäin ajankohtainen, koska en usko, että voisin olla enää enempää onnellinen, mitä tällä hetkellä oon. Mitä onnellisuus on? Googlettaessa sanan "onnellisuus", ensimmäisenä linkkinä aukeaa Wikipedia, jonka artikkelin ensimmäinen lause on " Onnellisuus  on psykologi  David Myersin  mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on  hyvää." Aika yksinkertainen vastaus, mutta eipä sen sen monimutkaisempi tarvitse olla. Mun kohdalla onnellisuus tarkoittaa, että tunnen itseni luotetuksi , rakastetuksi , turvatuksi ja hyödylliseksi . Haluan uskoa, että ihmiset pitävät mua luotettavana ja voivat kertoa mulle asioita kuin asioita, ilman, että heidän täytyy pelätä, että asia on puolen tunnin päästä kaikkien ti...

Kysymyspostauksen vastaukset osa 1

Jee! Nyt on vihdoin vuorossa kysymyspostauksen vastaukset osa 1! Loput vastaukset tulevat ensiviikolla. Jos kysymystäsi ei löydy vastauksista; a) En halunnut vastata siihen b) Olen vastannut siihen jo Onko sinua kiusattu tai oletko itse ollut kiusaaja? Mua on harvemmin kiusattu, lukuunottamatta jotain pieniä tapauksia yläasteella. Myönnän, että olen joskus mennyt mukaan kiusaamiseen, mutta onneksi se on jäänyt pieneksi. Keiden kanssa olet seurustellut aikaisemmin? Olen seurustellut T:tä aikaisemmin kerran, mutta en julkaise nimiä. Mitä häpeät itsessäsi? En häpeä itsessäni mitään. Mitä tekoasi kadut eniten? Mulla ei ole mitään tiettyä tekoa mitä kadun eniten. Mutta kadun, että olen luottanut ihmisiin, jotka eivät ansaitsisi luottamustani.  Onko sinulla unelmia esim. koulun suhteen? Tai mitä haluaisit lähteä opiskelemaan ja mihin? Tällä hetkellä mulla ei ole unelmia koulun suhteen, koska olen tähän mennessä saavuttanut kaiken. Mutta unelmi...