Siirry pääsisältöön

Töitä ja synttäreitä

Moikka! Hassua, miten on taas vierähtänyt melkein viikko viime postauksesta. Mulla on ollut viime aikoina paljon töitä, jonka takia postailut ovat jääneet vähemmälle.

Vihdoin koitti kumminkin huimat kolmen päivän vapaat ja pääsin tulemaan kotiin. Ja jotten joutuisi viettämään koko viikkoa yksin, Bode tuli viihdyttämään huomiseen iltaan asti.
 Jäin perjantaina töistä katsomaan Fifty Shades of Greytä. En ole yhtäkään kirjaa lukenut, mutta kaikki aijon lukea leffan nähtyä. Oon varmaan ainoa meidän kaveriporukasta, joka todella tykkäsi elokuvasta, mutta ehkä munkin käsitys muuttuu, kun olen kirjat lukenut.
Ootko säkin jo käynyt katsomassa kyseisen elokuvan?
 Mitä mieltä sä olit? Imdb:ssä elokuva oli saanut vain 4,1/10.

Lauantaina oli Iidan 20-vuotissynttärijuhlat Hämeenlinnan Upissa.
Koko lauantai oli todella hektinen, koska päivällä piti hoitaa sitä sun tätä ennen kuin pääsi nauttimaan juhlista. Valitan erittäin vähäistä kuvasaldoa, mutta eikös se kerrokin, että hauskaa on ollut? Ja meillähän oli ihan älyttömän hauskaa!
Pääsin vihdoin ulkoiluttamaan "uutta" pikkumustaani, jonka löysin kirpparilta neljällä eurolla?! Tällä hetkellä mun lempparimekko!

Nyt alkaa kroppa pikkuhiljaa näyttämään väsymyksen merkkejä, joten alan vääntämään iltapalaa ja keitän iltateeni ja painun Boden kanssa pehkuihin.

Toivottavasti kaikilla oli kiva ja rentouttava viikonloppu, mulla ei kovinkaan rentouttava, mutta sen takia aijonkin nauttia nämä kolme pitkää päivää! Huomenna käydään taas moikkaamassa Boden kanssa isomummoa.

Hyvää yötä ja voimia tälle viikolle! <3


Eveliina

Kommentit

  1. Onpas hirmu kiva mekko! :) kirppareilta tekee joskus ihmeen hyviä löytäjä :)

    VastaaPoista
  2. tosi nätti mekko! :) liityin, kiitos että ehotit :) http://www.ilovetolivenow.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Onko mitään käryä mistä tuo mekko alunperin on? Ihan tajuttoman ihana kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet on kyselly ja sen takia oon yrittänytkin selvittää, mutta mekossa ei ole minkäänlaista lappua tms. mikä kertoisi mistä se olisi alunperin :(

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valose...

Onnellisuuden huipentuma

Heippa kaikki! Muistatteko, kun kerroin blogini siirtyneen Onniblogit-blogiportaaliin? Päätettiin blogiportaalin porukalla tekevämme yhteistyöpostauksen, jossa bloggaajamme kertovat kuinka kokee onnen tunteen ja mitä se omalla kohdalla tarkoittaa. Mulle aihe on erittäin ajankohtainen, koska en usko, että voisin olla enää enempää onnellinen, mitä tällä hetkellä oon. Mitä onnellisuus on? Googlettaessa sanan "onnellisuus", ensimmäisenä linkkinä aukeaa Wikipedia, jonka artikkelin ensimmäinen lause on " Onnellisuus  on psykologi  David Myersin  mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on  hyvää." Aika yksinkertainen vastaus, mutta eipä sen sen monimutkaisempi tarvitse olla. Mun kohdalla onnellisuus tarkoittaa, että tunnen itseni luotetuksi , rakastetuksi , turvatuksi ja hyödylliseksi . Haluan uskoa, että ihmiset pitävät mua luotettavana ja voivat kertoa mulle asioita kuin asioita, ilman, että heidän täytyy pelätä, että asia on puolen tunnin päästä kaikkien ti...

Kysymyspostauksen vastaukset osa 1

Jee! Nyt on vihdoin vuorossa kysymyspostauksen vastaukset osa 1! Loput vastaukset tulevat ensiviikolla. Jos kysymystäsi ei löydy vastauksista; a) En halunnut vastata siihen b) Olen vastannut siihen jo Onko sinua kiusattu tai oletko itse ollut kiusaaja? Mua on harvemmin kiusattu, lukuunottamatta jotain pieniä tapauksia yläasteella. Myönnän, että olen joskus mennyt mukaan kiusaamiseen, mutta onneksi se on jäänyt pieneksi. Keiden kanssa olet seurustellut aikaisemmin? Olen seurustellut T:tä aikaisemmin kerran, mutta en julkaise nimiä. Mitä häpeät itsessäsi? En häpeä itsessäni mitään. Mitä tekoasi kadut eniten? Mulla ei ole mitään tiettyä tekoa mitä kadun eniten. Mutta kadun, että olen luottanut ihmisiin, jotka eivät ansaitsisi luottamustani.  Onko sinulla unelmia esim. koulun suhteen? Tai mitä haluaisit lähteä opiskelemaan ja mihin? Tällä hetkellä mulla ei ole unelmia koulun suhteen, koska olen tähän mennessä saavuttanut kaiken. Mutta unelmi...