Siirry pääsisältöön

AirAsia kuuseen

 photo IMG_1724_zpswkaod35q.jpg Otsikosta voikin jo päätellä mitä valituspostaukseni koskee.

Kuinka olenkaan odottanut sitä hetkeä, kun pääsen näkemään vanhempani Thaimaan Phukettiin uuden vuoden jälkeen. Nyt se on vihdoin tapahtumassa.
Viikko sitten olin varma, että olin menettänyt vajaa 2000 Australian dollaria ja koko reissu olisi peruttu. Jotain tapahtui yrittäessäni buukata lentoja ja hotellia Air Asian kautta. Tuo on yksi syy minkä takia blogi on jäänyt pimentoon tässä kuussa. Oon tapellut kokonaisen viikon pankkini ja Air Asian kanssa, pidätellyt itkua ja paniikkia. Vain, jotta saisin rahani takaisin, jotta pääsisin näkemään vanhempiani. 2000 dollaria ei ole pikkuraha. Se on mun kahden kuukauden nanny-palkka.

Tarkoitukseni oli siis lentää Thaimaan Phukettiin Air Asialla, mutta buukkauksen yhteydessä kävi jokin moka eikä mikään mennyt läpi, mutta tililtä katosi lähemmäksi 2000 Australian dollaria. Aluksi ajattelin niiden palautuvan, mutta pankkiin soitettuani olin lähellä paniikkikohtausta. Soitin Air Asialle ja Air Asia Go:lle ja tiedustelin saisinko rahani takaisin. Vastaukseksi sain, ettei heillä ole rahojani, mutta rahani näyttivät menneen jonnekin. Asiakaspalvelu oli naurettavaa. Jonotin tuntikaupalla, että pääsen puhumaan LiveChatille?!? LiveChatille?!?! Lopulta sain chatin kautta yhteyden Air Asian asiakaspalvelijaan, mutta eihän se mihinkään johtanut. Eikä johtaneet sähköpostit, screenshottien lähettämiset tai puhelinsoitotkaan. Yhtä tyhjän kanssa. En ollut sinänsä lukenut huonoa palautetta Air Asiasta, mutta Facebookin avattuani alkoi pelottamaan. Menetinkö juuri 2000 Australian dollaria?
Soitin pankilleni ja kysyin onko mitään tehtävissä. Pankki kertoi tarvitsevansa faxin Air Asialta, joka todistaa ettei heillä ole rahojani. Air Asian mukaan se ei ollut mahdollista, koska heillä ei näkynyt mitään tietoja. Pankiltani sain onneksi erittäin hyvää palvelua, ensimmäistä kertaa lukuunottamatta.

Noh viikon päästä kaikki oli onneksi hyvin. Sain rahat takaisin tililleni ja sain vihdoin buukattua lennot ja hotellin. Vaikka lentojen ja hotellien hinnat olivat nousseet reilusti, sain silti erittäin kivan näköisen hotellihuoneen neljän tähden hotellista. Tiedoksi! En lennä Air Asialla. En sitten minnekään. Enkä suosittele kenellekään. Facebookikin pursuaa pelkkää negatiivista palautetta.

Tässä tämän kuukauden avautuminen. Hyvää sunnuntaita <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valose...

Onnellisuuden huipentuma

Heippa kaikki! Muistatteko, kun kerroin blogini siirtyneen Onniblogit-blogiportaaliin? Päätettiin blogiportaalin porukalla tekevämme yhteistyöpostauksen, jossa bloggaajamme kertovat kuinka kokee onnen tunteen ja mitä se omalla kohdalla tarkoittaa. Mulle aihe on erittäin ajankohtainen, koska en usko, että voisin olla enää enempää onnellinen, mitä tällä hetkellä oon. Mitä onnellisuus on? Googlettaessa sanan "onnellisuus", ensimmäisenä linkkinä aukeaa Wikipedia, jonka artikkelin ensimmäinen lause on " Onnellisuus  on psykologi  David Myersin  mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on  hyvää." Aika yksinkertainen vastaus, mutta eipä sen sen monimutkaisempi tarvitse olla. Mun kohdalla onnellisuus tarkoittaa, että tunnen itseni luotetuksi , rakastetuksi , turvatuksi ja hyödylliseksi . Haluan uskoa, että ihmiset pitävät mua luotettavana ja voivat kertoa mulle asioita kuin asioita, ilman, että heidän täytyy pelätä, että asia on puolen tunnin päästä kaikkien ti...

Kysymyspostauksen vastaukset osa 1

Jee! Nyt on vihdoin vuorossa kysymyspostauksen vastaukset osa 1! Loput vastaukset tulevat ensiviikolla. Jos kysymystäsi ei löydy vastauksista; a) En halunnut vastata siihen b) Olen vastannut siihen jo Onko sinua kiusattu tai oletko itse ollut kiusaaja? Mua on harvemmin kiusattu, lukuunottamatta jotain pieniä tapauksia yläasteella. Myönnän, että olen joskus mennyt mukaan kiusaamiseen, mutta onneksi se on jäänyt pieneksi. Keiden kanssa olet seurustellut aikaisemmin? Olen seurustellut T:tä aikaisemmin kerran, mutta en julkaise nimiä. Mitä häpeät itsessäsi? En häpeä itsessäni mitään. Mitä tekoasi kadut eniten? Mulla ei ole mitään tiettyä tekoa mitä kadun eniten. Mutta kadun, että olen luottanut ihmisiin, jotka eivät ansaitsisi luottamustani.  Onko sinulla unelmia esim. koulun suhteen? Tai mitä haluaisit lähteä opiskelemaan ja mihin? Tällä hetkellä mulla ei ole unelmia koulun suhteen, koska olen tähän mennessä saavuttanut kaiken. Mutta unelmi...