Siirry pääsisältöön

Paviljongin kasvispizza

Tuntuu, että aloitan jokaisen postauksen lauseella "viime päivät ovat olleet kiireisiä.." tai oon ollut aikeissa aloittaa. Mun elämä on täällä todella kiireistä siinä mielessä, että kokoajan tapahtuu jotain. Varsinkin kun viettää minimissään neljä päivää viikosta kahden taaperon kanssa, jotka todellakin pitävät sut liikenteessä. Jollekin tämä olisi normaali arki, mutta mun kohdalla tämä on paljon kiireisempää, mitä arki oli Suomessa.
Mä tykkään siitä. Muistan kirjoittaneeni kauan aikaa sitten, juuri muutettuani Lahteen, kuinka elämä tuntui tylsältä, kun sillä ei ollut selkeää järjestystä tai aikataulua. Pidän siitä, että on tietty rytmi. Vaikka aamuheräämiset eivät ikinä ole olleet mun juttu (paitsi täällä kuudelta-seitsemältä herääminen ei ole tuottanut sen suurempia ongelmia), niissä oli se hyvä puoli, että päivästä saattoi saada enemmän irti kuin silloin, kun heräsi puoliltapäivin.

Nykyään mun aikataulu näyttää tältä:

630am-7am herätys
730am "työt" alkaa
730am-12pm poikien kanssa leikkimistä + morning tea ja lounas
12pm-230pm pojat nukkuu, mä teen muita töitä, muun muassa astianpesukoneen tyhjennys + täyttö, pyykkien peseminen ja viikkaaminen
2pm-230pm pojat herää
230pm-5pm poikien kanssa leikkimistä
6pm tai myöhemmin sali

Vaikka aikataulu näyttää suht' tylsältä, sitä se ei todellakaan ole. Joka päivä käydään jossakin, koska vaihtoehdot eivät ikinä lopu. Aina on myös kiva pitää playdateja muiden au pairien kanssa. Lisäksi meillä on joka keskiviikkoaamu muskari, joka on ainakin mun kohdalla viikon kohokohta. Eikä vaan sen herkullisen morning tean takia vaan sen takia, koska siellä myös aikuisilla on hauskaa!
 photo File 27.9.2015 18.52.17_zpsuzdea1og.jpg
 photo File 27.9.2015 18.52.42_zpsnckd6ghj.jpg Täällä ollessa oon kokeillut tosi erilaisia annosvaihtoehtoja illallistaessa ulkona. Täällä tulee syötyä vähintään kerran viikossa ulkona, koska se on loistava tapa viettää iltoja ystävien kanssa. Ja samalla päättää illan muut suunnitelmat. Pari viikonloppua sitten kokeilin ensimmäistä kertaa kasvispizzaa. Sitä aikaisemmin olin tilannut kasvisrisottoa. Ajattelin, etten mitenkään voi tykätä, kun niin iso lihanystävä oon, mutta molemmat annokset yllättivät positiivisesti! Uskaltaa siis tulevaisuudessakin syödä enemmän kasvisruokaa.

Viime perjantaina tuli shoppailtua rankalla kädellä. Okei ei vaiskaan. Löysin aivan ihania kesävaatteita ja sain jopa lyhennettyä mun budget listaa, vaikka suurin osa tavaroista oli sen ulkopuolelta - hehe. Oon monesti miettinyt kiinnostaako ihmisiä tosiaan katsoa videoita, missä toinen esittelee viimeisimmät ostokset? Itse en ole koskaan ymmärtänyt kyseistä juttua, mutta never say never. Kiinnostaako teitä ylipäätänsä nähdä viimeisiä ostoksia? Esimerkiksi videomuodossa?
Yksi perjantaina ostetuista paidoista pääsi heti lauantaina ulkoilemaan, kun mentiin kaverin kanssa Newtowniin Macy's nimiseen ravintolaan, josta sanotaan saavan Sydneyn parhaat burgerit. Noh mitä mun burgeriin tuli, perus juustohampparihan se oli. Sanoisin, että Pancho Villan juustoburgeri on parempi.
Olin myös supertyytyväinen mun meikkiin, jonka tein alle 10 minuutissa kun ei enempää aikaa sallittu. Ja sehän sopi loistavasti Macy'sin tunnelmaan, kun punk ja rokki pauhasi niin kovalla, ettei juttelusta tullut yhtään mitään. Ajattelin tekeväni postauksen/videon, kuinka muuttaa arkimeikki juhlameikiksi vain muutamilla tuotteilla. Sytyttekö?

Muistattehan rakkaat lukijat, että mulla on käynnissä Q&A:n kyselyvaihe? Kysymyksiä on tullut tähän asti kiva määrä, kiitos kaikille kyselijöille <3
Mutta mä haluan lisää! Joten klikkaa tästä, niin pääset kyseiseen postaukseen, jonka alapuolelle kommenttiboksiin voit lähettää mieltäsi askarruttavan kysymyksen!

Nähdään taas <3

Eveliina

Kommentit

  1. Olisi ihana nähdä ostoksia videolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, sittenhän mä voin jopa harkita niiden esittelyä :)

      Poista
  2. Onpas upea tukka ja meikki! Vau :) uusi lukija ilmoittautuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista!
      Toivottavasti viihdyt pitkaan! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valose...

Onnellisuuden huipentuma

Heippa kaikki! Muistatteko, kun kerroin blogini siirtyneen Onniblogit-blogiportaaliin? Päätettiin blogiportaalin porukalla tekevämme yhteistyöpostauksen, jossa bloggaajamme kertovat kuinka kokee onnen tunteen ja mitä se omalla kohdalla tarkoittaa. Mulle aihe on erittäin ajankohtainen, koska en usko, että voisin olla enää enempää onnellinen, mitä tällä hetkellä oon. Mitä onnellisuus on? Googlettaessa sanan "onnellisuus", ensimmäisenä linkkinä aukeaa Wikipedia, jonka artikkelin ensimmäinen lause on " Onnellisuus  on psykologi  David Myersin  mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on  hyvää." Aika yksinkertainen vastaus, mutta eipä sen sen monimutkaisempi tarvitse olla. Mun kohdalla onnellisuus tarkoittaa, että tunnen itseni luotetuksi , rakastetuksi , turvatuksi ja hyödylliseksi . Haluan uskoa, että ihmiset pitävät mua luotettavana ja voivat kertoa mulle asioita kuin asioita, ilman, että heidän täytyy pelätä, että asia on puolen tunnin päästä kaikkien ti...

Kysymyspostauksen vastaukset osa 1

Jee! Nyt on vihdoin vuorossa kysymyspostauksen vastaukset osa 1! Loput vastaukset tulevat ensiviikolla. Jos kysymystäsi ei löydy vastauksista; a) En halunnut vastata siihen b) Olen vastannut siihen jo Onko sinua kiusattu tai oletko itse ollut kiusaaja? Mua on harvemmin kiusattu, lukuunottamatta jotain pieniä tapauksia yläasteella. Myönnän, että olen joskus mennyt mukaan kiusaamiseen, mutta onneksi se on jäänyt pieneksi. Keiden kanssa olet seurustellut aikaisemmin? Olen seurustellut T:tä aikaisemmin kerran, mutta en julkaise nimiä. Mitä häpeät itsessäsi? En häpeä itsessäni mitään. Mitä tekoasi kadut eniten? Mulla ei ole mitään tiettyä tekoa mitä kadun eniten. Mutta kadun, että olen luottanut ihmisiin, jotka eivät ansaitsisi luottamustani.  Onko sinulla unelmia esim. koulun suhteen? Tai mitä haluaisit lähteä opiskelemaan ja mihin? Tällä hetkellä mulla ei ole unelmia koulun suhteen, koska olen tähän mennessä saavuttanut kaiken. Mutta unelmi...