Siirry pääsisältöön

Kolmas vuosikymmen

 photo IMG_0960_zpsuqdjitx2.jpg
Iltaa! Harmi, että pääsin vasta tähän kellon aikaan kirjoittamaan teille, mutta mun aamu ja päivä ovat olleet erittäin hektisiä. Heräsin aamulla innoissani tajuttuani, että mulla on synttärit tänään! Kolmas vuosikymmen lähti käyntiin. Hui apua. Aloin heti herättyäni valmistelemaan kotia ja ruokia sukulaisia varten, joiden oli määrä saapua klo 13 synttärikahveille. Juoksin kauppaan hakemaan lohitahnan ja mokkapalojen ainekset. Palattuani kotiin otsa hiessä, jouduin lähtemään uudestaan kauppaan tajuttuani, että leivinpaperi on loppunut. Lopulta kuitenkin sain kaiken tehtyä ja jäipä jopa hieman ylimääräistä aikaa ennenkuin vieraat saapuivat. Oli ihana saada sukulaiset käymään myös täällä, kun pian sekään ei ole enää mahdollista. Sukulaisten lähdettyä ryntäsin salille perjantaireenille. Joka sinänsä oli turha, koska kotiin tultua ahmin mahani täyteen mokkapaloja. Ah nam ne on niiiiiin hyviä! Nyt vihdoin pääsin istahtamaan sohvalle ja pian sänky kutsuu, koska oon aivan puhki.

Huomenna on tiedossa mukava päivä. Aamupäivästä hieman kuvaushommia, iltapäivällä Mamma Mariaan (jälleen) syömään ja siitä Sibeliustalolle katsomaan Sami Hedbergiä.

Mun on myös täytynyt kertoa ja näyttää teille mun viime viikon lauantaista, kun olin katsomassa vakiotanssien suomenmestaruuskilpailuita. Lisäksi mut on muutamaan blogihaastikseenkin haastettu, joten nekin pyritään toteuttamaan lähipäivinä!

Mutta nyt Bode iltapisulle ja siitä suorinta tietä petiin!
 photo IMG_0912_zpsfy4si1iv.jpg
 photo IMG_0949_zpsyfm9p5pu.jpg
 photo IMG_0922_zpsuhrgyyqf.jpg


Eveliina

Kommentit

  1. Onnittelut :) Oletko muuttamassa, kun vihjaisit jotain siihen suuntaan, ettei kohta ole enää mahdollista kutsua sukulaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ollaanpas sitä tarkkoja, mutta ihan oikein epäilet :)
      Muutan takaisin kotihoodeille ennen kesää :) Mutta minkä takia, se selviää pian!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valose...

Onnellisuuden huipentuma

Heippa kaikki! Muistatteko, kun kerroin blogini siirtyneen Onniblogit-blogiportaaliin? Päätettiin blogiportaalin porukalla tekevämme yhteistyöpostauksen, jossa bloggaajamme kertovat kuinka kokee onnen tunteen ja mitä se omalla kohdalla tarkoittaa. Mulle aihe on erittäin ajankohtainen, koska en usko, että voisin olla enää enempää onnellinen, mitä tällä hetkellä oon. Mitä onnellisuus on? Googlettaessa sanan "onnellisuus", ensimmäisenä linkkinä aukeaa Wikipedia, jonka artikkelin ensimmäinen lause on " Onnellisuus  on psykologi  David Myersin  mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on  hyvää." Aika yksinkertainen vastaus, mutta eipä sen sen monimutkaisempi tarvitse olla. Mun kohdalla onnellisuus tarkoittaa, että tunnen itseni luotetuksi , rakastetuksi , turvatuksi ja hyödylliseksi . Haluan uskoa, että ihmiset pitävät mua luotettavana ja voivat kertoa mulle asioita kuin asioita, ilman, että heidän täytyy pelätä, että asia on puolen tunnin päästä kaikkien ti...

Kysymyspostauksen vastaukset osa 1

Jee! Nyt on vihdoin vuorossa kysymyspostauksen vastaukset osa 1! Loput vastaukset tulevat ensiviikolla. Jos kysymystäsi ei löydy vastauksista; a) En halunnut vastata siihen b) Olen vastannut siihen jo Onko sinua kiusattu tai oletko itse ollut kiusaaja? Mua on harvemmin kiusattu, lukuunottamatta jotain pieniä tapauksia yläasteella. Myönnän, että olen joskus mennyt mukaan kiusaamiseen, mutta onneksi se on jäänyt pieneksi. Keiden kanssa olet seurustellut aikaisemmin? Olen seurustellut T:tä aikaisemmin kerran, mutta en julkaise nimiä. Mitä häpeät itsessäsi? En häpeä itsessäni mitään. Mitä tekoasi kadut eniten? Mulla ei ole mitään tiettyä tekoa mitä kadun eniten. Mutta kadun, että olen luottanut ihmisiin, jotka eivät ansaitsisi luottamustani.  Onko sinulla unelmia esim. koulun suhteen? Tai mitä haluaisit lähteä opiskelemaan ja mihin? Tällä hetkellä mulla ei ole unelmia koulun suhteen, koska olen tähän mennessä saavuttanut kaiken. Mutta unelmi...