Siirry pääsisältöön

Pikakertaus joulukuuhun

Huomenta!

En nyt tiiä oliko tämä kaikista paras ratkaisu alkaa kirjoittaa postausta aamupalapöydässä. Puuro ja tee ovat olleet jo puoli tuntia edessäni täysin koskemattomina. Okei nyt se koskemattomuus rikkoutui teen kohdalla, mutta puurolla ei nyt enää ole edes kiire, kylmää se joka tapauksessa on haha :D
Kun rupesin selailemaan kuvia esimerkiksi jouluaatosta ja uudestavuodesta, huomasin, etten ole kuin muutamat kuvat ottanut. Onneksi sentään jotain, että pääsen ne teille jakamaan!

Vaasa
Olin viikkoa ennen jouluaattoa isäni luona Vaasassa, jolla on työnsä takia siellä vuokrakämppä (Hoi kaverit, vanhempani eivät ole eronneet!)
1. Olin koko päivän kiertänyt ympäri Vaasaa, kävin muun muassa Adam&Eva nimisellä kirpparilla, mikä oli iiiiiiiso. Mutta ihme ja kumma, mä en löytänyt sieltä yhtään mitään. Ja mä kirppishiirenä yleensä löydä aina jotain. Kuvanotto hetkellä oli juuri alkanut pyryttää lunta (ja tuohon aikaan se oli ihme), josta oli pakko napsata kuva tytöille.

2. Yhtenä aamuna herätessäni huomasin kuinka ihanat näköalat iskän keittiön ikkunasta on! Varsinkin kun aurinko näyttäytyi muutaman päivän hiljaiselon jälkeen.

3. Ollaan iskän kans molemmat suuria sushi-faneja, joten käytiin yhtenä iltana Rewell Centerissä syömässä makoisat sushit!

Joulu
Mä en ymmärrä miten mulla ei kertakaikkiaan ollut mitään sellaisia kuvia, mistä näkyis meidän jouluaatto!
4. Tässä oli yllättävän hyviä konvehteja! Yleensä kohvehtirasioista tulee syötyä vain toffeesuklaat. Löytyykö muita samanlaisia kuin mä?

5. Hieman ärsytti ajaa töihin tietäen, ettei pääse nauttimaan auringosta kyseisenä päivänä.

6. Joulupäivän aamu. Voi vitsi voinko mä tarpeeksi hehkuttaa kuinka ihana aamuaurinko on talvella?! Se jos mikä piristää päivää.

Uusivuosi
7. Vahinkoselfie yksin. Tarkoitus oli ottaa Essin kanssa kuva, muttei se sitten lopulta päässyt koko kuvaan.
8. Oli ihan huippu UV parhaiden ystävien kanssa! Eikä tarvinnut edes alkoholilla läträtä, itse asiassa jos totta puhutaan, mulla oli paljon hauskempaa ilman alkoholia!

9. Itse vuodenvaihto oli mieleenpainuva hetki. Oltiin terassilla porukalla, jokaisella jättitähtisädetikut käsissä ja laskettiin perinteinen countdown!

Seuraavaksi esittelen teille mun joululahjat!
Rupeeko tulee viime vuoden postaukset jo korvista ulos? Mulla rupee pikkuhiljaa, mutta eipä niitä ole enää kuin yksi mun osalta!

Eveliina

Kommentit

  1. Voi hitsi noi sushit näyttää hyville!! Uskaltaisikohan sitä joskus itsekin kokeilla uusiksi...Koitettiin kaverin kanssa tehdä itse ja kaikki meni piloille riisin palamisesta saakka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi eiii! Sä oot tehny kamalan virheen, älä ikinä yritä tehdä ite sushia, jos et oo sitä ennen syönyt! haha :D
      Onneks tää on helposti korjattavissa, joten mars sushille! Sushi on aivan ihanaa ja niin täyttävää vaikka ei silmämääräisesti näytä miltään määrältä ruokaa :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valose...

Onnellisuuden huipentuma

Heippa kaikki! Muistatteko, kun kerroin blogini siirtyneen Onniblogit-blogiportaaliin? Päätettiin blogiportaalin porukalla tekevämme yhteistyöpostauksen, jossa bloggaajamme kertovat kuinka kokee onnen tunteen ja mitä se omalla kohdalla tarkoittaa. Mulle aihe on erittäin ajankohtainen, koska en usko, että voisin olla enää enempää onnellinen, mitä tällä hetkellä oon. Mitä onnellisuus on? Googlettaessa sanan "onnellisuus", ensimmäisenä linkkinä aukeaa Wikipedia, jonka artikkelin ensimmäinen lause on " Onnellisuus  on psykologi  David Myersin  mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on  hyvää." Aika yksinkertainen vastaus, mutta eipä sen sen monimutkaisempi tarvitse olla. Mun kohdalla onnellisuus tarkoittaa, että tunnen itseni luotetuksi , rakastetuksi , turvatuksi ja hyödylliseksi . Haluan uskoa, että ihmiset pitävät mua luotettavana ja voivat kertoa mulle asioita kuin asioita, ilman, että heidän täytyy pelätä, että asia on puolen tunnin päästä kaikkien ti...

Kysymyspostauksen vastaukset osa 1

Jee! Nyt on vihdoin vuorossa kysymyspostauksen vastaukset osa 1! Loput vastaukset tulevat ensiviikolla. Jos kysymystäsi ei löydy vastauksista; a) En halunnut vastata siihen b) Olen vastannut siihen jo Onko sinua kiusattu tai oletko itse ollut kiusaaja? Mua on harvemmin kiusattu, lukuunottamatta jotain pieniä tapauksia yläasteella. Myönnän, että olen joskus mennyt mukaan kiusaamiseen, mutta onneksi se on jäänyt pieneksi. Keiden kanssa olet seurustellut aikaisemmin? Olen seurustellut T:tä aikaisemmin kerran, mutta en julkaise nimiä. Mitä häpeät itsessäsi? En häpeä itsessäni mitään. Mitä tekoasi kadut eniten? Mulla ei ole mitään tiettyä tekoa mitä kadun eniten. Mutta kadun, että olen luottanut ihmisiin, jotka eivät ansaitsisi luottamustani.  Onko sinulla unelmia esim. koulun suhteen? Tai mitä haluaisit lähteä opiskelemaan ja mihin? Tällä hetkellä mulla ei ole unelmia koulun suhteen, koska olen tähän mennessä saavuttanut kaiken. Mutta unelmi...