Siirry pääsisältöön

Viikko 39

Hyvää viikonalkua kaikille!

Taas on uusi viikko saatu alkuun. Tänään mulla oli viimeinen yo-uusintakoe, joka oli äidinkielen esseekoe. Keväällä kirjoittelin 4-5 sivun mittasta esseetä noin 4 tuntia ja tällä kertaa kirjoitin neljä sivua alle kolmessa tunnissa? Yllättävän nopeasti sain kirjoitettua, mutta mikäs siinä jos juttua vaan lensi. Hirveesti oli taas vaihtoehtoja mistä kirjoittaa, mutta mun valinta oli aika selvä.
Toivottavasti essee menee paremmin kuin keväällä, koska tekstitaidon alustavien tulosten mukaan en saanut nostettua kevään pistemäärästä. Onneksi kuitenkin sain edes sen minkä keväällä enkä alle, vaikka olikin niin sekavat fiilikset tekstitaidon jälkeen.

Viikonloppu meni odotettua rauhallisemmin. Vanhemmat lähtivät mökille ja jäin suurimmaksi osaksi ajasta "nauttimaan" yksinolosta. Ei vaan, kyllähän tuon taas kesti vaikka oli odottanut, että suunnitelmat toteutuisi. Varsinkin kun flunssa on vihdoin jättänyt munkin kropan rauhaan.
Lauantaina uskalsin lähteä jo pitkälle kävelylenkille. Onneksi kroppa tuntui olevan mukana meiningissä. Innostuin lopulta sen verran, että kävelin muutaman kilsan pidemmän lenkin kuin yleensä. Loppukilometrin aikana mutustelin muutaman omenan suuhuni, kun jotkut ihanat ihmiset oli päättäneet antaa omenansa kaikille jaettavaksi :) Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa ihastelemaan kotipaikkakunnan maisemia. Vaikka pelkkää peltoa onkin ympärillä, on se silti mun mielestä miljoona kertaa kauniimpaa kuin kerrostalot ja ihmisiä täynnä olevat torit. Ja se raikas ilma mitä pääsee hengittelemään täällä "maalla".
Lenkin jälkeen menin ulkoporealtaaseemme nauttimaan päivän viimeisistä aurinkoisista hetkistä ennen kuin aurinko menisi puiden taakse piiloon. Tulihan siinä sitten nukahdettuakin.

Tänään mulla on töitä ja työvuorot jatkuu keskiviikkoon asti, jonka jälkeen pääsen Lahteen kotiin. Mun harmikseni kuntosalikortti vanhenee 25.päivä ja yli viikko meni sairastelun ja Hämeenlinnassa olon takia hukkaan :( Mitäköhän sitä nyt sitten keksisi, kun nykyinen kuntosali kortin vanhenemisen lisäksi vielä suljetaan kokonaan? Kai sitä täytyy taas alkaa tutkiskelee keskustan kuntosaleja. Höh, just kun oli löytänyt kivan salin.
Eveliina

EDIT; Otsikko kuuluisi oikeasti olla Viikko 38. 

Kommentit

  1. Vitsi ihana tää sun blogi. Ihanan positiivinen. :)
    Liityinpä lukijaksi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valose...

Onnellisuuden huipentuma

Heippa kaikki! Muistatteko, kun kerroin blogini siirtyneen Onniblogit-blogiportaaliin? Päätettiin blogiportaalin porukalla tekevämme yhteistyöpostauksen, jossa bloggaajamme kertovat kuinka kokee onnen tunteen ja mitä se omalla kohdalla tarkoittaa. Mulle aihe on erittäin ajankohtainen, koska en usko, että voisin olla enää enempää onnellinen, mitä tällä hetkellä oon. Mitä onnellisuus on? Googlettaessa sanan "onnellisuus", ensimmäisenä linkkinä aukeaa Wikipedia, jonka artikkelin ensimmäinen lause on " Onnellisuus  on psykologi  David Myersin  mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on  hyvää." Aika yksinkertainen vastaus, mutta eipä sen sen monimutkaisempi tarvitse olla. Mun kohdalla onnellisuus tarkoittaa, että tunnen itseni luotetuksi , rakastetuksi , turvatuksi ja hyödylliseksi . Haluan uskoa, että ihmiset pitävät mua luotettavana ja voivat kertoa mulle asioita kuin asioita, ilman, että heidän täytyy pelätä, että asia on puolen tunnin päästä kaikkien ti...

Kysymyspostauksen vastaukset osa 1

Jee! Nyt on vihdoin vuorossa kysymyspostauksen vastaukset osa 1! Loput vastaukset tulevat ensiviikolla. Jos kysymystäsi ei löydy vastauksista; a) En halunnut vastata siihen b) Olen vastannut siihen jo Onko sinua kiusattu tai oletko itse ollut kiusaaja? Mua on harvemmin kiusattu, lukuunottamatta jotain pieniä tapauksia yläasteella. Myönnän, että olen joskus mennyt mukaan kiusaamiseen, mutta onneksi se on jäänyt pieneksi. Keiden kanssa olet seurustellut aikaisemmin? Olen seurustellut T:tä aikaisemmin kerran, mutta en julkaise nimiä. Mitä häpeät itsessäsi? En häpeä itsessäni mitään. Mitä tekoasi kadut eniten? Mulla ei ole mitään tiettyä tekoa mitä kadun eniten. Mutta kadun, että olen luottanut ihmisiin, jotka eivät ansaitsisi luottamustani.  Onko sinulla unelmia esim. koulun suhteen? Tai mitä haluaisit lähteä opiskelemaan ja mihin? Tällä hetkellä mulla ei ole unelmia koulun suhteen, koska olen tähän mennessä saavuttanut kaiken. Mutta unelmi...