Tällä viikolla oon tuntenut itseni erittäin laiskaksi bloggauksen suhteen. Oon yrittänyt lähes tulkoon joka päivä luoda jonkinlaisia lauseita pääni sisällä vaeltavista ajatuksista, mutta vielä tähän päiväänkään mennessä en ole saanut muodostettua lauseen lausetta. Alapuolella kuitenkin kuva sneakpeekiksi mitä tuleman pitää! Aika näppärät maisemat vai mitä? Viime viikonloppu oli jälleen kerran täynnä ihania maisemia ja meininkiä, mutta musta ei nyt vaan tunnu siltä, että haluan kirjoittaa siitä. Johtuuko se vain siitä, etten jaksa toistaa samanlaisia postauksia kerta toisensa jälkeen - ehkä, en tiedä. Haluan tehdä jotain erilaista. Kehittyä kirjoittajana ja postauksien rakentajana - ylipäätänsä bloggaajana. Tänään on viikonlopun ensimmäinen päivä eli perjantai. Tänään taas luvassa kivaa tekemistä illaksi, nyt puntaroin kuinka saisin tehtyä jotain hyödyllistä päiväsaikaan. Koska menen salille, menenkö salille, kuvaanko teille videota vai löhöänkö poolilla. Taidan kallistua poolin