Siirry pääsisältöön

Sanatonta

Tällä viikolla oon tuntenut itseni erittäin laiskaksi bloggauksen suhteen. Oon yrittänyt lähes tulkoon joka päivä luoda jonkinlaisia lauseita pääni sisällä vaeltavista ajatuksista, mutta vielä tähän päiväänkään mennessä en ole saanut muodostettua lauseen lausetta. Alapuolella kuitenkin kuva sneakpeekiksi mitä tuleman pitää! Aika näppärät maisemat vai mitä?
 photo PB010076muo_zpsfzbo0yav.jpg  photo File 1.11.2015 17.53.34_zpstl1v8yc8.jpgViime viikonloppu oli jälleen kerran täynnä ihania maisemia ja meininkiä, mutta musta ei nyt vaan tunnu siltä, että haluan kirjoittaa siitä. Johtuuko se vain siitä, etten jaksa toistaa samanlaisia postauksia kerta toisensa jälkeen - ehkä, en tiedä. Haluan tehdä jotain erilaista. Kehittyä kirjoittajana ja postauksien rakentajana - ylipäätänsä bloggaajana.
 photo PB020123_zpskpovqlgo.jpg
Tänään on viikonlopun ensimmäinen päivä eli perjantai. Tänään taas luvassa kivaa tekemistä illaksi, nyt puntaroin kuinka saisin tehtyä jotain hyödyllistä päiväsaikaan. Koska menen salille, menenkö salille, kuvaanko teille videota vai löhöänkö poolilla. Taidan kallistua poolin puolelle. Kuuntelen Spotifyn viimeisimpiä uutuuksia. Tällä hetkellä soi Sam Smithin Drowning Shadows. Masentava kappale.
 photo PB020119_zpshufgmu1s.jpg Päätän postauksen Anssi Kelan 2080-luvulla coveriin. Nyt mulla on hyvä fiilis. Hyvää yötä Suomi, hyvää huomenta Australia.

Kommentit

  1. Ei jestas miten kauniita kuvia, voi eiii matkakuumetta!:D Mulla oli tuo sama ongelma, tuntui raskaalta toteuttaa samanlaisia postauksia toisensa perään, mutta tänään julkaisin jotain erilaista. Ihan pienellä lähdin liikkeelle, mutta suurempia on mielenpäällä ja tuo pienikin erilainen postaus virkisti kummasti.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mahtavaa jos saan aiheutettua matkakuumetta :P
      Nyt onneksi tulossa erilaista juttua ja videotkin onneksi piristavat paljon!

      Ei vaan jaksaisi aina tehda kerta toisensa jalkeen paivakirjatyyppisia postauksia!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylppärit

Päivää! Ovatko kaikki jo selviytyneet viikonlopusta? Mulla oli erittäin tapahtumarikas ja roskaruoantäyteinen viikonloppu, mutta silti innokas uuteen viikkoon.  Perjantaina oli muuttopäivä ja koko päivä meni roudatessa tavaraa ja myöhemmin tavaroiden purkaminen jatkui yöhön asti. Lauantaina herättiin pirteinä uuteen iloiseen päivään, koska tiedossa oli Loviisan ylioppilasjuhlat, joista oltiin puhuttu ainakin  kaksi vuotta. Juhlat oli loistavat kaikinpuolin. Söin maailman parasta suklaakakkua ja tzatzikia siihen asti kunnes oli pakko lopettaa, että muillekin jää. Mulle valikoitui päälle ihana ihonmyötäinen värikäs kuosimekko, jonka viime tipassa löysin FB-kirpparilta. En edes muista kuinka kauan oon etsinyt tuon tyylistä mekkoa ja vain muutama päivä ennen juhlapäivää, tämä kaunokainen tuli eteeni. Ja vain 14 eurolla?! Hallelujah FB-kirpparit! Hiusten kanssa mulla oli pientä kriiseilyä, koska halusin kampauksen, joka näyttää hyvältä koko päivän aamun pikkutunneille asti, mutta o

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valosetti

Kesäinen meikki oranssinpunaisella punalla

Hellouu! Voi jumankekka mikä tappelu käytiin koko eilisen päivän aikana, kun en millään meinannut saada videota tallennettua koneelle, kun iMovie herjasi jatkuvasti kovalevyn olevan täynnä. Noh ongelma kuitenkin saatiin lopulta ratkaistua. Pahoittelen jo etukäteen hieman masentuneesta olemuksestani, videonkuvaamista edeltävät tapahtumat taisivat olla vielä liian pinnalla. Lupaan petrata ensi videossa :) Muistakaa HD! Ja nauttikaa videosta <3 Videossa käytetyt meikit: Pohjustus: - EOS Passion Fruit -huulirasva - Kicks Blur Primer -pohjustusaine Meikkipohja 1: - Garnier BB-voide sävyssä LIGHT - Joe Blasco keltaiseen taittuva peiteväri. Niinkuin videosta huomaa, takakansi niin kulunut, ettei sävyä näe. - Joe Blasco meikkivoide sävyssä Olive Beige 2 Kulmat: - Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade sävyssä Dark Brown - Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax sävyssä Harmaanruskea 2 Meikkipohja 2: - Joe Blasco irtopuuteri sävyssä LIGHT - H&M:n poskipuna säv