28.7.2015

Lähtöstressiä(kö?)

Erittäin varhaista aamua kaikille! Enpä olisi uskonut, että joskus kirjoittaisin blogipostausta tähän kellon aikaan (kello oli 5:27, kun aloin kirjoittamaan postausta). Mulla ihan selkeesti alkaa kroppa pikkuhiljaa kertomaan reissuunlähtöjännityksestä ja -stressistä. Pienestä pitäen kaikki jännittävät asiat ovat vaikuttaneet mun yöuniin aika radikaalisti ja nukahtaminen saattoi olla lähes mahdotonta, jos seuraavana aamuna alkoi esimerkiksi uusi lukuvuosi. Viime vuosina sitä ei ole enää kyseisen asian kanssa tapahtunut eikä sen suurempia tapahtumia (tai siis näin isoja tapahtumia) ole moneen vuoteen tapahtunut, joten oon kuvitellut sen ongelman kadonneen lopullisesti. No mutta kappas, eipä se mihinkään ole kadonnut, kun lähtöä edellä olevat päivät voi laskea miltein jo yhden käden sormilla.
Ja jos joku ei osannut vielä tekstistä päätellä, en ole nukkunut sekuntiakaan tänä yönä. Korjaan; viime yönä. 

Tämä viikko on viimeisen päälle buukattu täyteen. Tällä viikolla juhlistetaan kaksi kertaa mun lähtöä, myydään satoja elokuvalippuja, muutetaan Hämeenlinnan asunnosta pois ja pakataan puolen vuoden edestä matkatavaroita. Samalla pitäisi leipoa muutamat juustokakut ja käydä salilla. Katsotaan miten onnistutaan. Ainiin, ja olin mä suunnitellut tekeväni teille esittelyvideon mun Bangerheadin tuotteista, mutta se video taidetaan toteuttaa toisella puolella maapalloa - kuinka jännää!!! 
Hei! Oothan tilannut jo mun kanavan? No et ole, koska sua ei näy siellä! Nyt kipin kapin tilaamaan mun kanava, koska alan tekemään enemmän videoita (mutta ei tietenkään blogia unohtamatta)! Linkki kanavaan löytyy myös tuosta yläpuolelta blogin bannerin alta!
Bode lähti eilen. Tuntu aivan kamalalta. Kolme viikkoa sain nauttia ihanan hoitokoirani seurasta (ja sen pirullisista tempuista), jonka jälkeen hyvästelyt tekivät erittäin pahaa. Tiesin, etten tuu tätä kaveria näkemään ainakaan puoleen vuoteen.
Viime viikolla juhlistettiin myös T:n 23-vuotis synttäreitä, jonka kunniaksi leivoin ensimmäistä kertaa valkosuklaa-daimjuustokakun, joka onnistui älyttömän hyvin vaikka itse sanonkin! Okei, sitä ei olisi kannattanut korkata vielä samana päivänä, koska juustokakkuhan ei maistu valmistuspäivänä vielä miltään?? Seuraavana päivänä se olikin jo lähestulkoon syöty.

 photo IMG_0059_zpsnbkuzhmy.jpg photo IMG_0064_zpscuanyyb6.jpg AC/DC esiintyi keskiviikkona Hämeenlinnassa. Voitteko kuvitella? Hämeenlinnassa. Kaupungissa, missä ei ikinä tapahdu mitään ja yhtäkkiä koko kaupungin valtaa hämppälinnan asukkaiden lisäksi 50 000 muuta rokki-höperöä. Lounasaikaan oli joutunut kuulemma jonottamaan jopa Rossoon? Meillä kävi kavereiden kanssa hyvä tuuri, kun päästiin aivan lavan viereen veneellä! Kuvista ei pysty edes hahmottamaan kuinka lähellä oltiin. Olisi pitänyt ottaa ne korvatulpat mukaan..  photo darkmakeup_zpsquflnlro.jpg Lauantai-iltana mulla oli töiden jälkeen vielä niinkin paljon energiaa, että jaksoin alkaa huvikseni meikkaamaan! Lopputuloksesta tuli.. noh.. aika goottimainen? Harmi, ettei luomivärit pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa. Ei siitä keittiön keltaisesta hehkulampusta hirveesti valoa irronnut.  photo IMG_0116_zpsxaxre3gh.jpg  photo IMG_0119_zpsj51zhosp.jpg  photo IMG_0117_zps2yolimnb.jpg Käytiin Loviisan kanssa eilen (meinasin kirjoittaa "tänään"...) Minetin jätskeillä ja mä kävin nappaamassa Picnikistä hyvänmakuisen salaatin ja tuhlaamassa loput rahat Bikbokin lahjakortilta näihin ihaniin housuihin ja kynsilakkaan, jotka näkyvät ylläolevassa kuvassa. Mitäs te tykkäätte?

Onkohan mun enää viisasta mennä nukkumaan? Päätä kyllä särkee sen verran (ja tämä ruutuaikahan ei ole siihen syypää), että ehkä sitä unta voisi vielä kokeilla. Jos edes muutaman tunnin pystyisi nukkumaan, niin jaksaisi huomenna (siis TÄNÄÄN!!) väsätä muutamat juustokakut ja käydä lenkillä Miljan kanssa.

Palaillaan ja hyvää huomenta kaikille <3


Eveliina

2 kommenttia:

  1. Minkälaiseen perheeseen menet?:) Näätkö T:tä puoleen vuoteen? Minkälaisessa talossa asustat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aussiperheeseeni kuuluu kaksi pientä poikaa (2v & 4v), äiti, isä ja Stella-koira. Oon tekemässä aussiperheestä oman postauksen, jos vain perhe sen sallii :)
      Ilmeisesti en tule näkemään T:tä koko aikana, koska hänellä myös alkaa tiivis puolivuotta kierrellen ympäri maapalloa.
      En varsinaisesti osaa talosta sen koommin selittää, kuin että mulle on autotallista tehty "kämppä", jossa asustelen. Talonkin näkee kunnolla vasta paikan päältä :)

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentoinnista <3