Siirry pääsisältöön

Stockholm extempore

Heippa! Anteeksi, etten ole viime aikoina postaillut yhtä usein kuin ennen. Viime aikoina päivät ovat olleet hektisiä ja extempore-suunnitelmat pistivät kaikki blogi-jutut hetkeksi paussille. Juhannuksen jälkeen sain nauttia vapaapäivistä, jonka jälkeen olin muutaman päivän töissä.

Oltiin puhuttu T:n kanssa lähtevämme pienelle reissulle ennen mun lähtöä Australiaan. Koska rahatilanne on tällä hetkellä sen verran huono, vaihtoehdoiksi jäi Tukholma ja Tallinna. Lopulta sovittiin alustavasti lähtevämme Tallinnaan ensiviikonlopuksi.
Perjantaina kahvittelin Essin ja T:n kanssa ennen töitä. T heitti puolivitsillä, että lähdettäisiin nelistään Tukholmaan. Tunnin sisällä kaikki oli sovittu ja aloin paniikinomaisesti pakkaamaan ja laittautumaan, koska lyhyt työvuoro oli vielä edessä.
 photo P6260308_zpsiovtbogk.jpg  photo P6260334_zpsywjs8kcz.jpg Onneksi työtunnit menivät nopeasti ja päästiin lähtemään kohti Turkua. Pienten jännitysmomenttien jälkeen oltiinkin jo laivassa. Menomatkalla mentiin Viking Linen Gracella, jolla olin ensimmäistä kertaa. Eipä se niin ihmeellinen loppujen lopuksi ollut, mitä oli joskus kuvista nähnyt.
Meillä kaikilla oli kiljuva nälkä, joten suunnattiin pähkäilyjen jälkeen buffettiin. Nam nam nam kun sain taas syödä itseni täyteen mätileipiä ja graavattua lohta!
 photo P6270346_zpsigieqrgx.jpg  photo P6270349_zpsyfk6tevr.jpg  photo P6270351_zpsekscrslc.jpg  photo P6270360_zpszlve50g1.jpg Buffetin jälkeen lähdettiin vielä viihdepuolelle nauttimaan muutamat drinkit. Seuraavana aamuna olisi superaikainen herätys, joten valvominen aamuyöhön ei kuulostanut houkuttavalta - eihän me enää mitään 15-vuotiaita olla?
Laiva oli satamassa abauttiarallaa seitsemän aikaa aamulla. Ei taida olla sen suurempaa käsitystä kellonajoista, kun laivasta lähtiessä silmät olivat vielä ristissä. Lähdettiin kävelemään kohti keskustaa, josta toivon mukaan löydettäisiin joku kahvila missä nauttia aamupala. Harvoin sitä näkee vanhan kaupungin ja ydinkeskustan tyhjillään. Kilometrien jälkeen löydettiin pieni kahvila, jossa istuskeltiin muutama tunti. Sen jälkeen siirryttiin toiseen kahvilaan, koska mulle ja Essille piti saada jotain muuta aamupalaa kuin elmukelmupullasämpylää.
 photo P6270348_zpsxvoeghuk.jpg  photo P6270353_zpsaf4uyqqq.jpg  photo P6270400_zpslyfdxqao.jpg
Istuskeluiden jälkeen lähdettin kiertelemään kauppoja. Kierreltiin ja kierreltiin, kunnes taas alkoi olla nälkä. Lähdettiin etsimään sopivaa ruokapaikkaa keskustasta, sitä kuitenkaan löytämättä. Päätettiin lähteä kohti Gröna Lundia, jos lopulta syötäisiin siellä. Pitkien kävelymatkojen jälkeen tajuttiin olevamme ihan väärässä paikassa, joten palattiin bussilla takaisin keskustaan. Noustiin bussista ja törmättiin Amarillon tapaiseen ravintolaan (ei mitään hajua nimestä), joka sopi kaikille menyineen ja hintoineen. Masujen ollessa jälleen täynnä, suunnattiin metroasemalle, koska viimeinen stoppi olisi toivon mukaan Gröna Lund. Mentiin muutamalla metrolla ties minne, joista meidän oli määrä nousta bussiin joka veisi meidät suoraan Gröna Lundiin. Katsottiin ihan oikea bussi, mutta noustiin väärältä puolelta kyytiin, jonka seurauksena istuttiin kuumassa bussissa 1,5 tuntia?! Siinä vaiheessa ei voinut enää kuin nauraa. 1,5 tunnin bussimatkan jälkeen päästiin Gröna Lundiin ja pojat kävivät testaamassa uuden kummitustalon, josta he olivat puhuneet koko kuluneen päivän.
 photo P6270403_zpsuncfevnc.jpg Seuraavaksi oli vuorossa kotiinpaluu. Mentiin lautalla keskustan laidalle, josta käveltiin satamaan. Voin sanoa, etten ole pitkään aikaan tuntenut sellaista väsymystä jaloissa mitä silloin tunsin. Ja tunnen edelleen.

Vaikka koko Päivä Tukholmassa -reissu oli täynnä sitä sun tätä tohellusta, olihan meillä silti tosi hauskaa! Ja tämän reissun jälkeen tiedämme kaikki neljä suorimman reitin satamasta Gröna Lundiin. Voi jösses sanon minä.

Onko sulla tiedossa reissuja kesälle?

Eveliina

Kommentit

  1. Huomenna lähdetään Ruotsin kautta Tallinnaan ja heinäkuun lopulla olis ihan risteilykin tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa kivalta! Toivottavasti tulee hauska reissu :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylppärit

Päivää! Ovatko kaikki jo selviytyneet viikonlopusta? Mulla oli erittäin tapahtumarikas ja roskaruoantäyteinen viikonloppu, mutta silti innokas uuteen viikkoon.  Perjantaina oli muuttopäivä ja koko päivä meni roudatessa tavaraa ja myöhemmin tavaroiden purkaminen jatkui yöhön asti. Lauantaina herättiin pirteinä uuteen iloiseen päivään, koska tiedossa oli Loviisan ylioppilasjuhlat, joista oltiin puhuttu ainakin  kaksi vuotta. Juhlat oli loistavat kaikinpuolin. Söin maailman parasta suklaakakkua ja tzatzikia siihen asti kunnes oli pakko lopettaa, että muillekin jää. Mulle valikoitui päälle ihana ihonmyötäinen värikäs kuosimekko, jonka viime tipassa löysin FB-kirpparilta. En edes muista kuinka kauan oon etsinyt tuon tyylistä mekkoa ja vain muutama päivä ennen juhlapäivää, tämä kaunokainen tuli eteeni. Ja vain 14 eurolla?! Hallelujah FB-kirpparit! Hiusten kanssa mulla oli pientä kriiseilyä, koska halusin kampauksen, joka näyttää hyvältä koko päivän aamun pikkutunneille asti, mutta o

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valosetti

Kesäinen meikki oranssinpunaisella punalla

Hellouu! Voi jumankekka mikä tappelu käytiin koko eilisen päivän aikana, kun en millään meinannut saada videota tallennettua koneelle, kun iMovie herjasi jatkuvasti kovalevyn olevan täynnä. Noh ongelma kuitenkin saatiin lopulta ratkaistua. Pahoittelen jo etukäteen hieman masentuneesta olemuksestani, videonkuvaamista edeltävät tapahtumat taisivat olla vielä liian pinnalla. Lupaan petrata ensi videossa :) Muistakaa HD! Ja nauttikaa videosta <3 Videossa käytetyt meikit: Pohjustus: - EOS Passion Fruit -huulirasva - Kicks Blur Primer -pohjustusaine Meikkipohja 1: - Garnier BB-voide sävyssä LIGHT - Joe Blasco keltaiseen taittuva peiteväri. Niinkuin videosta huomaa, takakansi niin kulunut, ettei sävyä näe. - Joe Blasco meikkivoide sävyssä Olive Beige 2 Kulmat: - Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade sävyssä Dark Brown - Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax sävyssä Harmaanruskea 2 Meikkipohja 2: - Joe Blasco irtopuuteri sävyssä LIGHT - H&M:n poskipuna säv