Siirry pääsisältöön

Paljastuksia

Heippa! Oon hokenut teille jo jonkin aikaa kuinka mulla on teille kerrottavaa. Oon jostain syystä pitkittänyt jutun paljastamista teille, mutta nyt teen siitä lopun.
Tarkoituksenani on lähteä elokuussa pidemmäksi aikaa Australiaan au pairiksi. Siitä syystä myös blogi muuttuu, koska mun arkipäivät kokevat radikaalin muutoksen. En ole vielä täysin varma kuinka pitkään haluan olla pois kotisuomesta. Alunperin oli ajatus, että olisin jopa puolivuotta pois, mutta se on alkanut hirvittämään. Onneksi ei ihan vielä tarvitse päättää mitään.

Mistä sain idean lähteä au pairiksi? Oon aina halunnut matkustella ja unelmani on aina ollut päästä jenkkeihin ja Australiaan. Lisäksi lastenhoidosta on vuosien aikana kertynyt paljon kokemusta, kiitos sukuni, jonka kaikki lapset ovat syntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Siksi koin tämän olevan mahtava tilaisuus tienata rahaa, saada uusia kokemuksia ja nähdä Australiaa. Työskentelen perheessä, jossa on kaksi pientä suloista poikaa ja koira. He mahdollistavat matkustelun ympäri Australiaa ja koska ilokseni sain kuulla entisen luokkakaverinikin matkustavan Australiaan samoihin aikoihin kuin mä, reissukaveri on taattu! Olin aiemmin harkinnut au pairin hommia, mutta lopulta luovuin siitä ajatuksesta - en tosin tiedä miksi, koska nyt oon sanoinkuvailemattoman innoissani!
Ehkä pienen potkaisun persuksiin sain katsellessani kaverini kuvia, joka oli juuri sillä hetkellä au pairina Australiassa. Havahduin ja tajusin, miksen mäkin toteuttaisi unelmiani nyt, kun en ole vielä sidoksissa mihinkään? Ja niin laitoin hakemuksia sinne sun tänne. Lopulta yksi Sydneyläinen perhe otti muhun yhteyttä ja pian kaikki olikin sovittu.
Jos teille tulee jotain kysymyksiä liittyen mun lähtöön, kysykää ihmeessä!

Muutamilla täällä blogin puolella ja sen ulkopuolella on tullut mieleen kysyä, haenko silti opiskelemaan. Oon hakenut jo. Hain LAMK:iin kahdelle kansainväliselle linjalle ja kahdelle suomenkieliselle linjalle. Pääaineina liiketalous ja valokuvaus. Tarkoituksenani olisi saada opiskelupaikka, jonka siirtäisin ensivuodelle, mutta en panikoi, jos opiskelupaikka ei irtoa vielä tänä vuonna.

Jos siellä ruudun toisella puolella on joitakin, jotka ovat olleet au pairina, olisi kiva kuulla kokemuksia!

Eveliina

Kommentit

  1. Vautsi! Tulee varmasti olemaan upea kokemus :-)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Haha en voi muuta sanoa, kun että ihanaa! Niin pitkään kadehtinut kun muut kaverit ovat uskaltaneet lähteä ja mä oon aina jäänyt Suomeen. Nyt on onneksi mun vuoro! :D

      Poista
  3. Odotan innolla sun reissua, varmasti saat aikaan hyvää materiaalia sen kautta myös blogiin. Ja mikä ilmasto siellä Ausseissa odottaa..... kyllä tätä matkakuumeista nyt ketuttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha pahoittelut ;) Suosittelen tekemään kesällä yhdet tai jopa parit viikonloppureissut johonkin Euroopan maahan! Varmasti helpottaa kuumeilu (puolestaan voi myös pahentua haha).
      Varmasti tulee paljon uutta materiaalia.. Täytyypi vaan hankkia se pokkarikamera, niin pääsee ottaa mahdollisimman paljon kuvia :)

      Poista
  4. Mä olin vuoden aupairina saksassa, ja nykyään opiskelen täällä :) se oli todella rankka kokemus henkisesti koska mun molemmat isäntäperheet nyt oli mitä oli. Toivottavasti sulle sattuu oikeesti mukava perhe :) kuiteski opin ihan hirveesti ja sain joitakin kivoja muistoja. Kannattaa ottaa kaikki ilo irti ja tavata muita auppareita:) kaikkea hyvää reissuun!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylppärit

Päivää! Ovatko kaikki jo selviytyneet viikonlopusta? Mulla oli erittäin tapahtumarikas ja roskaruoantäyteinen viikonloppu, mutta silti innokas uuteen viikkoon.  Perjantaina oli muuttopäivä ja koko päivä meni roudatessa tavaraa ja myöhemmin tavaroiden purkaminen jatkui yöhön asti. Lauantaina herättiin pirteinä uuteen iloiseen päivään, koska tiedossa oli Loviisan ylioppilasjuhlat, joista oltiin puhuttu ainakin  kaksi vuotta. Juhlat oli loistavat kaikinpuolin. Söin maailman parasta suklaakakkua ja tzatzikia siihen asti kunnes oli pakko lopettaa, että muillekin jää. Mulle valikoitui päälle ihana ihonmyötäinen värikäs kuosimekko, jonka viime tipassa löysin FB-kirpparilta. En edes muista kuinka kauan oon etsinyt tuon tyylistä mekkoa ja vain muutama päivä ennen juhlapäivää, tämä kaunokainen tuli eteeni. Ja vain 14 eurolla?! Hallelujah FB-kirpparit! Hiusten kanssa mulla oli pientä kriiseilyä, koska halusin kampauksen, joka näyttää hyvältä koko päivän aamun pikkutunneille asti, mutta o

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valosetti

Kesäinen meikki oranssinpunaisella punalla

Hellouu! Voi jumankekka mikä tappelu käytiin koko eilisen päivän aikana, kun en millään meinannut saada videota tallennettua koneelle, kun iMovie herjasi jatkuvasti kovalevyn olevan täynnä. Noh ongelma kuitenkin saatiin lopulta ratkaistua. Pahoittelen jo etukäteen hieman masentuneesta olemuksestani, videonkuvaamista edeltävät tapahtumat taisivat olla vielä liian pinnalla. Lupaan petrata ensi videossa :) Muistakaa HD! Ja nauttikaa videosta <3 Videossa käytetyt meikit: Pohjustus: - EOS Passion Fruit -huulirasva - Kicks Blur Primer -pohjustusaine Meikkipohja 1: - Garnier BB-voide sävyssä LIGHT - Joe Blasco keltaiseen taittuva peiteväri. Niinkuin videosta huomaa, takakansi niin kulunut, ettei sävyä näe. - Joe Blasco meikkivoide sävyssä Olive Beige 2 Kulmat: - Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade sävyssä Dark Brown - Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax sävyssä Harmaanruskea 2 Meikkipohja 2: - Joe Blasco irtopuuteri sävyssä LIGHT - H&M:n poskipuna säv