Siirry pääsisältöön

Nukkakone Coline

 photo IMG_8298_zpsjygebm1c.jpg
Moikka! Seuraavana olisi vuorossa nukkakoneen esittely, jonka hankin muutama viikko sitten. Omani on hankittu Clas Ohlsonilta ja hintaa sille jäi kanta-asiakastarjouksen jälkeen vajaa 7 euroa. Nukkakoneita löytyy myös Gigantista ja Kärkkäisestä.
 photo IMG_8291_zpsiaupfzub.jpg
 photo IMG_8293_zpszqykjv1y.jpg
Luin monista eri blogeista arvosteluja ja olihan munkin aivan pakko hankkia se, koska monet kivat vaatteet ovat tuntuneet menneen pilalle nukkaantumisen takia. Enkä enää jaksanut nyppiä niitä käsin (kyllä myönnän, että oon niinkin tehnyt - kyseessä oli mun lempparihuppari).
 photo nukkakoneennenjalkeen2_zpstyividqn.jpg
 photo nukkakoneennenjalkeen_zps8vh24ht8.jpg
Ja voi taivas, vaatteet ovat kuin uusia! Joissakin vaatteissa ero näkyy selvemmin kuin toisissa. Voivottelin isälleni kuin en ole itse tällaista vehjettä keksinyt, mutta hän kertoi tällaisten olevan olemassa jo 80-luvulla. Olin kuulemma itsekin ollut aikaisemmin kontaktissa kyseisen laitteen kanssa, kohteena ei vaan ollut vaatteeni vaan oma kieli.
Tähän mennessä oon saanut pelastettua vaikka kuinka monta vaatekappaletta ja aion käydä koko vaatekapin läpi! Suurimmaksi osaksi siis hyvää sanottavaa! Mutta..

...Nukkakonetta kannattaa käyttää tasaisella alustalla ja varmistaa, että vaate pysyy mahdollisimman suorassa. Mä tein sen virheen, etten tasoittanut ohutta paitaa tarpeeksi hyvin, jolloin hätäisesti nukkia putsattaessa kone hörppäsi paitaa tehden siihen pienen reiän :( Joten olkaa varovaisia varsinkin ohuiden kankaiden kanssa.
 photo IMG_8301_zpsimesvxbg.jpg
Onko sulla jo oma nukkakone vai onko se vielä hankintalistalla?

Eveliina

Kommentit

  1. voi vitsit, en oo törmännykkää tohon nukkakoneeseen missään :o hassua! tyylin kuulen tosta laitteesta vasta ensimmäistä kertaa.. pakko kyllä kans ite varmaan hankkia, vähän kätevältä meinaa vaikuttaa!

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihan huippu laite, jos vaan osaa olla sohimatta niin välttyy rei'iltä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylppärit

Päivää! Ovatko kaikki jo selviytyneet viikonlopusta? Mulla oli erittäin tapahtumarikas ja roskaruoantäyteinen viikonloppu, mutta silti innokas uuteen viikkoon.  Perjantaina oli muuttopäivä ja koko päivä meni roudatessa tavaraa ja myöhemmin tavaroiden purkaminen jatkui yöhön asti. Lauantaina herättiin pirteinä uuteen iloiseen päivään, koska tiedossa oli Loviisan ylioppilasjuhlat, joista oltiin puhuttu ainakin  kaksi vuotta. Juhlat oli loistavat kaikinpuolin. Söin maailman parasta suklaakakkua ja tzatzikia siihen asti kunnes oli pakko lopettaa, että muillekin jää. Mulle valikoitui päälle ihana ihonmyötäinen värikäs kuosimekko, jonka viime tipassa löysin FB-kirpparilta. En edes muista kuinka kauan oon etsinyt tuon tyylistä mekkoa ja vain muutama päivä ennen juhlapäivää, tämä kaunokainen tuli eteeni. Ja vain 14 eurolla?! Hallelujah FB-kirpparit! Hiusten kanssa mulla oli pientä kriiseilyä, koska halusin kampauksen, joka näyttää hyvältä koko päivän aamun pikkutunneille asti, mutta o

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valosetti

Kesäinen meikki oranssinpunaisella punalla

Hellouu! Voi jumankekka mikä tappelu käytiin koko eilisen päivän aikana, kun en millään meinannut saada videota tallennettua koneelle, kun iMovie herjasi jatkuvasti kovalevyn olevan täynnä. Noh ongelma kuitenkin saatiin lopulta ratkaistua. Pahoittelen jo etukäteen hieman masentuneesta olemuksestani, videonkuvaamista edeltävät tapahtumat taisivat olla vielä liian pinnalla. Lupaan petrata ensi videossa :) Muistakaa HD! Ja nauttikaa videosta <3 Videossa käytetyt meikit: Pohjustus: - EOS Passion Fruit -huulirasva - Kicks Blur Primer -pohjustusaine Meikkipohja 1: - Garnier BB-voide sävyssä LIGHT - Joe Blasco keltaiseen taittuva peiteväri. Niinkuin videosta huomaa, takakansi niin kulunut, ettei sävyä näe. - Joe Blasco meikkivoide sävyssä Olive Beige 2 Kulmat: - Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade sävyssä Dark Brown - Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax sävyssä Harmaanruskea 2 Meikkipohja 2: - Joe Blasco irtopuuteri sävyssä LIGHT - H&M:n poskipuna säv