Siirry pääsisältöön

50s teemasyndet

Huomenta!

Niin kuin kerroin edellisessä postauksessa, mulla on teille vaikka mitä kerrottavaa mitä joulukuun aikana tuli puuhattua. Päätin aloittaa postausrynnäkön palaamalla mun ihanan ystävän, Roosan 19 vuotis syntymäpäiväjuhliin, joissa oli 50-luvun teema. Mistä tääkin teemaidea sai alkunsa? Yhtenä pimeenä ja tylsänä iltana, lähdin Roosalle kuluttamaan aikaan ja päädyttiin muistelemaan kuinka kivoja synttäribileitä meidän kaverit on järjestänyt ja miksei nyt olisi Roosan aika järjestää kunnon synttärijuhlat. Lopulta kekkastiin, että synttäreiden teemana olisi 50-luku (kiitos Pinterestin inspiroivien kuvien)!
Pian aloinkin hullunlailla miettimään kampausta ja asua. Rahatilanne ei sillä hetkellä ollut paras mahdollinen, joten pyrin kokoamaan asun jo valmiiksi omistamistani vaatteista. Paidan jouduin kyllä ostamaan, mutta se ei muutamaa euroo enempää köyhyyttänyt lompakkoani. Ja voi luoja, kun oli aika tehdä koekampaus. Ei siitä tullut yhtään mitään. Onneksi ihana kampaajaystäväiseni Sonja ehti tekemään kampauksen ja pian oltiinkin aikakoneessa kohti 50-lukua!
Ruoka oli ihan huippua (sekin tietysti 50-luvun teemalla). Oli minihamppareita, -kolmioleipiä, keksejä ja kuppikakkuja. Kuppikakkuja tulikin muutama (..sata) ahmittua illan aikana. Lisäksi meille oli valmistettu 50-luvun drinkitkin! Nam, voisipa jotenkin palata takaisin tuohon iltaan.
Toivottavasti tällaisia teemapippaloita olisi tulevaisuudessa tulossa enemmänkin!

Eveliina

Kommentit

  1. Kuulostaapa kivalta! Oon 22-vuotias ja ollut ainoastaan kerran teemabileissä, mikä on sinänsä aika jännä.. itellä ei kauheesti löydy motivaatioo järjestää sellasia :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin ne olikin! Loppujen lopuksi ei oikeasti edes vaadi paljoa! Riippuu tottakai minkä teeman päättää valita, mutta 50luku on siitä helppo, että raidat, pallot ja kellohameet/mekot ovat edelleen muodissa ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valosetti

Ylppärit

Päivää! Ovatko kaikki jo selviytyneet viikonlopusta? Mulla oli erittäin tapahtumarikas ja roskaruoantäyteinen viikonloppu, mutta silti innokas uuteen viikkoon.  Perjantaina oli muuttopäivä ja koko päivä meni roudatessa tavaraa ja myöhemmin tavaroiden purkaminen jatkui yöhön asti. Lauantaina herättiin pirteinä uuteen iloiseen päivään, koska tiedossa oli Loviisan ylioppilasjuhlat, joista oltiin puhuttu ainakin  kaksi vuotta. Juhlat oli loistavat kaikinpuolin. Söin maailman parasta suklaakakkua ja tzatzikia siihen asti kunnes oli pakko lopettaa, että muillekin jää. Mulle valikoitui päälle ihana ihonmyötäinen värikäs kuosimekko, jonka viime tipassa löysin FB-kirpparilta. En edes muista kuinka kauan oon etsinyt tuon tyylistä mekkoa ja vain muutama päivä ennen juhlapäivää, tämä kaunokainen tuli eteeni. Ja vain 14 eurolla?! Hallelujah FB-kirpparit! Hiusten kanssa mulla oli pientä kriiseilyä, koska halusin kampauksen, joka näyttää hyvältä koko päivän aamun pikkutunneille asti, mutta o

Kesäinen meikki oranssinpunaisella punalla

Hellouu! Voi jumankekka mikä tappelu käytiin koko eilisen päivän aikana, kun en millään meinannut saada videota tallennettua koneelle, kun iMovie herjasi jatkuvasti kovalevyn olevan täynnä. Noh ongelma kuitenkin saatiin lopulta ratkaistua. Pahoittelen jo etukäteen hieman masentuneesta olemuksestani, videonkuvaamista edeltävät tapahtumat taisivat olla vielä liian pinnalla. Lupaan petrata ensi videossa :) Muistakaa HD! Ja nauttikaa videosta <3 Videossa käytetyt meikit: Pohjustus: - EOS Passion Fruit -huulirasva - Kicks Blur Primer -pohjustusaine Meikkipohja 1: - Garnier BB-voide sävyssä LIGHT - Joe Blasco keltaiseen taittuva peiteväri. Niinkuin videosta huomaa, takakansi niin kulunut, ettei sävyä näe. - Joe Blasco meikkivoide sävyssä Olive Beige 2 Kulmat: - Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade sävyssä Dark Brown - Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax sävyssä Harmaanruskea 2 Meikkipohja 2: - Joe Blasco irtopuuteri sävyssä LIGHT - H&M:n poskipuna säv