Siirry pääsisältöön

Keskiviikkopöhinä

Hellou! Ihanaa olla pitkästä aikaa kotona. Maanantai ja tiistai meni aivan liian nopeasti ja tuntuu, etten saanut mitään aikaiseksi. Tänään kuitenkin käytin koko päivän asunnon siivoamiseen (mulla siinä menee helposti koko päivä). Innostuin myös siirtelemään olkkarin huonekaluja - jälleen. Vihdoin tuntuu, että näin tämä on hyvä.
Päätin yksinäisen illan kunniaksi toteuttaa ensimmäisen blogihaasteen! Tämän blogihaasteen bongasin Jennyn blogista (tästä pääset hänen blogiinsa) ja koin, että tämä täytyy toteuttaa myös oman blogin puolella.


Kymmenen asiaa, jotka haluat sanoa kymmenelle ihmiselle juuri nyt:
- Oon ollut sun tukena siitä lähtien kun meistä tuli ystäviä ja aion olla edelleen
- Voiko ihminen narsistisempi olla?
- Olit joskus mun hyvä ystävä, mutta en voi sille mitään, että meidän polut vei meidät eri suuntiin
- Anteeksi, etten ole käynyt useimmin kylässä
- Oot niin älyttömän ihana kaikille ihmisille, mutta miksi et kohtele itseäsi yhtä ihanasti?
- Mitä sä oikeasti ajattelet musta?
- Voitaisko hengailla enemmän? En muistanutkaan kuinka hauskaa sun kanssa on
- Hyvää syntymäpäivää, rakastan sua
- Jättäisit sen jo rauhaan ja jatkaisit elämääsi
- Oon niin onnellinen sun puolesta

Yhdeksän asiaa itsestäsi:
- Oon perfektionisti
- Mutta luovutan silti nopeasti, jos tiedän, etten saavuta täydellisyyttä
- Oon erittäin eläinrakas, etenkin koirarakas, joka on tullut erittäin selväksi jokaiselle mun kaverille. En myöskään kestä kuulla tai nähdä minkäänlaista eläinten kaltoinkohtelua. Esimerkiksi tulen joka kerta surulliseksi, kun kuulen Arttu Wiskarin Sirpa-biisin kohdan "..voiko mäyräkoiran luontoon päästää?" KUKA VOI EDES AJATELLA MITÄÄN TOLLASTA?!
- Harrastin pianon soittoa 12 vuotta
- Mulla on vähän huono tilannetaju
- Halusin pienenä siivoojaksi (???)
- Eveliina on mun toinen nimi
- Laadin paljon sääntöjä, mutta harvemmin noudatan niitä itse
- Myönnän olevani Robin-fani. Osaan melkein kaikkien biisien sanat ulkoa (uusien pitää vielä opetella, mutta kertsit hoituu jo) - jopa Puuttuvan palasen räppikohdan!

Kahdeksan seikkaa, joilla ansaita luottamuksesi:
- Pitämällä pienistä (ja isommista) lupauksista kiinni, kuten jos lupaa viedä roskiksen ennen kuin lähtee ulos niin myös vie sen
- Jakamalla henkilökohtaisia asioita
- Uskaltaa sanoa asiat rehellisesti (varsinkin jos pyydän sitä)
- Ymmärtämällä ja antamalla anteeksi, jos teen joskus väärin tai tyhmästi (sen jälkeen, kun olen ensin itse pyytänyt anteeksi)
- Lähettelemällä rumia kaksarikuvia
- Vastaamalla Facetimeen, vaikka olisi jo nukkumassa
- Näyttämällä olevansa aidosti onnellinen mun puolesta
- Arvostaa mun päätöksiä

Seitsemän asiaa, jotka usein pyörivät päässäsi:
- Onkohan mun hampaat jo ihan keltaiset?
- Pitäiskö mennä lenkille?
- Miks mun tukka ei voi olla superpaksu?
- Onko ihan pakko viedä koira ulos? Eiks nyt olisi Kallen vuoro?
- Pitäisi maksaa taas laskuja
- Miksi sä teet noin?
- Ei olisi pitänyt sanoa noin

Kuusi asiaa, joita et ikinä toivoisi tehneesi:
- Sanomalla jotain, mitä kaduin sekunnin päästä
- Lunttaamalla yläasteella enkun sanakokeessa (siitä tuli ihan kamala fiilis, enkä ole sen jälkeen ikinä luntannut)
- Lopettanut pianon soittoa
- Uskomalla sinisilmäisesti kaikki valheet
- Antaa entisen parhaan kaverin vain kadota elämästä
- Olemalla niin itsekriittinen yläasteella

Viisi ihmistä, jotka ovat tärkeitä sinulle:
- Äiti ja iskä ja Kalle
- T
- Essi, Milja, Roosa, Neea
- Mummi
- Terveisin I+:n matikasta kirjoittanut

Neljä "turn offia":
- Tahallaan ärsyttäminen
- Tökkiminen
- Koiran haiseva hengitys
- Huono musiikki

Kolme "turn onnia":
- Robin
- Valkoviini ja juustokakku
- Hyvä hiuspäivä

Kaksi hymiöitä, jotka kuvastavat elämääsi juuri nyt:
- Pusuhymppä
- Peukku

Yksi tunnustus:
En ole siivonnut yhtäkään Oscun kakkaa puistosta

Kommentit

  1. Tää haaste on kyllä kiva, luin aikoinani tän myös ekan kerran Jennyn blogista :)

    VastaaPoista
  2. IHANA päiväpeitto! Mistä oot löytänyt?
    t. täydellistä metsästävä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Sain sen vähän aikaa sitten sukulaiselta, kun hänellä ei ollut käyttöä sille. Mutta merkiltään taisi olla Pironki :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisesta kommentoinnista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylppärit

Päivää! Ovatko kaikki jo selviytyneet viikonlopusta? Mulla oli erittäin tapahtumarikas ja roskaruoantäyteinen viikonloppu, mutta silti innokas uuteen viikkoon.  Perjantaina oli muuttopäivä ja koko päivä meni roudatessa tavaraa ja myöhemmin tavaroiden purkaminen jatkui yöhön asti. Lauantaina herättiin pirteinä uuteen iloiseen päivään, koska tiedossa oli Loviisan ylioppilasjuhlat, joista oltiin puhuttu ainakin  kaksi vuotta. Juhlat oli loistavat kaikinpuolin. Söin maailman parasta suklaakakkua ja tzatzikia siihen asti kunnes oli pakko lopettaa, että muillekin jää. Mulle valikoitui päälle ihana ihonmyötäinen värikäs kuosimekko, jonka viime tipassa löysin FB-kirpparilta. En edes muista kuinka kauan oon etsinyt tuon tyylistä mekkoa ja vain muutama päivä ennen juhlapäivää, tämä kaunokainen tuli eteeni. Ja vain 14 eurolla?! Hallelujah FB-kirpparit! Hiusten kanssa mulla oli pientä kriiseilyä, koska halusin kampauksen, joka näyttää hyvältä koko päivän aamun pikkutunneille asti, mutta o

Kuinka tehdä valopallot?

Moikka! Vihdoin pääsin tämänkin postauksen kimppuun, joita monet teistä ovatkin jo odottaneet! Tein loppusyksystä itselleni valopallot, joista olin jo pidemmän aikaa haaveillut. Alunperin olin ostamassa valmiit valopallot, mutta lopulta päätin tehdä ne itse. Harmikseni en tekohetkellä tajunnut ottaa kuvia itse prosessista, mutta onneksi Pitsiä ja piikkilankaa -blogin Senja antoi minulle luvan lainata hänen kuviansa. Itseasiassa taisin juuri itsekin ottaa mallia hänen kuvistansa valopalloja tehdessä. Ja syy minkä takia en itse alkanut väsäämään palloja uudestaan oli se, että liima aiheutti ikävän allergiareaktion (minä tyhmänä kun unohdin hankkia suojakäsineet) , enkä halunnut, että käsieni iho kuoriutuisi kokonaan pois. Mutta mennään asiaan! 1. Tarvitset paperinarua, vesi-ilmapalloja (HUOM! älä unohda pumppua niin kuin minä, näin vältyt ylimääräisiltä ravaamisilta kaupassa -.-),  erikeepperiä/muuta liimaa (Itse käytin Tigerista ostettua perus askarteluliimaa) , led-valosetti

Kesäinen meikki oranssinpunaisella punalla

Hellouu! Voi jumankekka mikä tappelu käytiin koko eilisen päivän aikana, kun en millään meinannut saada videota tallennettua koneelle, kun iMovie herjasi jatkuvasti kovalevyn olevan täynnä. Noh ongelma kuitenkin saatiin lopulta ratkaistua. Pahoittelen jo etukäteen hieman masentuneesta olemuksestani, videonkuvaamista edeltävät tapahtumat taisivat olla vielä liian pinnalla. Lupaan petrata ensi videossa :) Muistakaa HD! Ja nauttikaa videosta <3 Videossa käytetyt meikit: Pohjustus: - EOS Passion Fruit -huulirasva - Kicks Blur Primer -pohjustusaine Meikkipohja 1: - Garnier BB-voide sävyssä LIGHT - Joe Blasco keltaiseen taittuva peiteväri. Niinkuin videosta huomaa, takakansi niin kulunut, ettei sävyä näe. - Joe Blasco meikkivoide sävyssä Olive Beige 2 Kulmat: - Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade sävyssä Dark Brown - Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax sävyssä Harmaanruskea 2 Meikkipohja 2: - Joe Blasco irtopuuteri sävyssä LIGHT - H&M:n poskipuna säv